
Kouluikäisten suosikkilelut
Jossakin vaiheessa kouluikää monet lapset alkavat selkeästi vähentää leluilla leikkimistä, ja esimerkiksi liikkuminen, kaverit ja tietokonepelit alkav

Jossakin vaiheessa kouluikää monet lapset alkavat selkeästi vähentää leluilla leikkimistä, ja esimerkiksi liikkuminen, kaverit ja tietokonepelit alkav

Lelukauppojen notkuvat hyllyt saavat monen vanhemman hämilleen, ja moni saattaa pohtia, millaisia leluja lapsilla kannattaisi suosia, ja onko osa lelu

Mikäpä voisikaan olla suloisempaa kuin söpöt pikkuruiset vauvanvaatteet? Millaisia vaatteita vauva tarvitsee ja millaiset vaatteet ovat vauvalle näppä

Vauvan tulo perheeseen tuo mukanaan monenlaisia muutoksia. Päivän rytmi varmasti muuttuu, ja moni muukin asia pyörii vauvan ympärillä. Vauvan tullessa […]

Kestovaipat ovat oivallinen tapa säästää niin luontoa kuin perheen rahavarojakin. Mutta miten oikeanlaiset vaipat valitaan ja miksi kestovaippojen käy

Vauvaa on ihana pitää lähellä, mikä on yksi suuri syy siihen, että yhä useampi haluaa kantaa omaa vauvaansa. Toiseksi kantaminen on näppärä tapa pääst

Kun lapsi aloittaa koulun tai päiväkodin, on hänellä mukanaan melko paljon omaa henkilökohtaista omaisuutta. Päiväkodissa lapsella on mukanaan muun mu

Suomen vaihtelevassa säässä säänkestävät ulkoiluvaatteet ovat erityisen tärkeä asia. Suomessa sanotaankin, ettei ole olemassa huonoa säätä, vaan ainoa

Digitaalisuus on selvästikin tullut jäädäkseen ja tuonut mukanaan myös monia uudenlaisia oppimismahdollisuuksia. Erilaiset digitaaliset oppimispelit o

Maria Montessorin pääperiaate oli, että lapsia tulee opettaa ja auttaa tekemään erilaisia asioita itse, ja Maria Montessoria voidaankin pitää monessak