Tuore vauvaperhe saattaa kokea runsaasti riittämättömyyden tunteita lapsen ensimmäisenä ikävuotena. Etenkin uudet vanhemmat saattavat kokea vauvan hoidon yllättävän haastavaksi ja sitovaksi ja heistä saattaa jopa tuntua, että omaa aikaa tai edes omaa elämää ei enää vauvan myötä ole. Tietyt tuotteet voivat kuitenkin helpottaa arkea vauvan kanssa ja esittelemme niistä tässä muutaman tuotteen, jotka ovat auttaneet helpottamaan monen perheen vauvavuotta.

[IMAGE=eiRDMbe0cXXN.jpg]

Näppärät lastenvaunut

[IMAGE=ey9rvLcQJb1a.jpg]

Lastenvaunut on yksi tärkeimmistä välineistä siinä vaiheessa, kun vauva saapuu kotiin. Näppärillä vaunuilla vauvaa on helppo kuljettaa mukana niin lenkkipoluilla kuin ihmisten ilmoillakin, mikä on tärkeää äidin jaksamisen kannalta. Kun tuore äiti pääsee reippailemaan vauvan kanssa ulos ja tapaamaan muita ihmisiä, pysyy hänen mielialansa korkealla eikä yksinäisyys vaivaa samalla tavoin kuin neljän seinän sisään yksin vauvan kanssa linnoittautuvaa äitiä.

[IMAGE=cjxAckftnIwU.jpg]

Valitse käyttötarkoitustasi vastaavat vaunut ja varmista, että mahdut vaunujen kanssa kaikkialle, minne haluat mennä. Jos kodissasi on hissi, varmista, että valitsemasi vaunumalli mahtuu hissiin ja jos perheessä on auto, varmista, että vaunut mahtuvat auton takapaksiin ja että ne on helppo kasata ja avata.

Lastenhuoneen sisustus

Yleensä paras nukkumapaikka vauvalle on lähellä äitiä ja suuri osa tuoreista äideistä sijoittaakin vauvan nukkumaan mahdollisimman lähelle omaa sänkyään. Voi kuitenkin olla mukavaa sisustaa vauvalle jo valmiiksi oma huone tai nurkkaus, jossa vauva voi hieman kasvettuaan viettää aikaa. Sisustuksessa voi leikitellä väreillä ja siihen voi tuoda halutunlaista tunnelmaa esimerkiksi tapeteilla tai verhoilla. Oikein valittu kotitapetti on tärkeä osa lasteenhuoneen sisustusta! Viihtyisässä huoneessa taaperon on mukava ottaa ensiaskeleensa ja tutustua leikin saloihin. Huonetta voidaan vauva-aikana käyttää esimerkiksi imetyshuoneena, jonne äidin on helppo vetäytyä imettämään kaikessa rauhassa.

Jumppamatto

Kun vauva alkaa olla hereillä vastasyntynyttä enemmän, on jumppamatto oivallinen apuväline. Kun lapsi alkaa kiinnostua esineisiin tarttumisesta, tarjoaa jumppamatto lelukaarineen oivallista tekemistä ja ihmeteltävää. Tällä välin äiti voi tehdä kotitöitä tai pitää vaikka rauhallisen kahvitauon, mikä auttaa häntä jaksamaan vauvan kanssa. Vauvalle lattialle sijoitettu jumppamatto tarjoaa virikkeellistä tekemistä ja saa vauvan viihtymään. Tosin aivan kaikki vauvat eivät jumppamattoihin ihastu, joten tämäkin on hieman vauvakohtaista.

Kantoreppu

Moni vauva pitää kantamisesta. Kantamisessa on myös se hyvä puoli, että kantorepussa tai -liinassa kannettaessa vanhemman kädet jäävät vapaiksi. Näin vauva on lähellä vaikka äiti tekisikin kotitöitä. Vauvan rauhoittelu onnistuu, vaikka äidillä olisikin kädet täynnä töitä.

Kantoreppua valittaessa kannattaa panostaa laatuun. Perinteiset rintareput ovat usein melko epämiellyttäviä käyttää. Vauvan asento on niissä yleensä huono eikä vanhemmankaan kantoasento ole kovin miellyttävä. Tällaisissa repuissa vauva saattaa roikkua vähän miten sattuu ja heilahdella sinne tänne. Sen sijaan laadukkaassa kantorepussa vauva matkustaa miellyttävässä ja ergonomisessa sammakkoasennossa. Kantaminen on miellyttävää myös vanhemmalle. Monen mielestä Manduca on markkinoiden paras ja monipuolisin kantoreppu, mutta myös muille malleille löytyy kannattajia. Kannattaa mahdollisuuksien mukaan kokeilla reppua ennen ostopäätöksen tekemistä.

Jos kantorepun tai -liinan hankkiminen kiinnostaa, mutta tunnet itsesi täysin untuvikoksi, löytyy markkinoilta kantamisen tukihenkilöitä, jotka opastavat sinua mielellään kantamisen saloihin. Netistä löytyy myös hyviä opetusvideoita, joiden avulla voit harjoitella kantamista kaikessa rauhassa.