Vauvan saapuminen perheeseen on jännittävä ja odotettu tapahtuma riippumatta siitä, onko kyseessä esikoinen vai suuremman lapsikatraan kuopus. Etenkin jos kotona ei kuitenkaan ennestään ole vielä lapsia, saattaa moni asia mietityttää ennen vauvan syntymistä. Yksi näistä on kodin sisustaminen ja varustelu oikein siten, että vauvaperheen arki lähtisi mahdollisimman sulavasti rullaamaan. Vauva mullistaa elämän monellakin tapaa, eikä kodin muuttuminen vaivihkaa lapsiperheen kodiksi ole muutoksista missään nimessä pienin. Tyylikäs koti ei välttämättä ole kaikkein käytännöllisin ja turvallisin lapsen kannalta, joka on otettava huomioon jo hyvissä ajoin.

Kotoa saattaa löytyä montakin huonetta, joissa on tehtävä muutoksia vauvan tarpeiden mukaisesti. Esimerkiksi ruokailutilanteet on pystyttävä järjestämään rauhallisessa ja siistissä paikassa, jota varten imettävä äiti tarvitsee mukavan istuma- tai makuupaikan olohuoneeseen heti synnytyslaitokselta saavuttuaan. Lastenhuone tai vanhempien makuuhuone kaipaa niin ikään tuunausta, sillä pieni vauva nukkuu suurimman osan ajasta ja tarvitsee sitä varten sopivan ympäristön. Pinnasänky onkin yksi yleisimmistä ensihankinnoista lapsiperheessä.

Vauvanhoitoon sopiva kylpyhuone

Kotoa saattaa löytyä montakin huonetta, joissa on tehtävä muutoksia, mutta kylpyhuone on ehdottomasti yksi tärkeimmistä. Kylpyhuoneen sisustusta on muokattava siten, että vauvan kylpeminen ja pesutilanteet esimerkiksi vaipanvaihdon yhteydessä hoituvat mahdollisimman sutjakkaasti ja turvallisesti. Monet hankkivat hoitopöydän kylpyhuneeseen, mutta mikäli pesukoneen tai jonkin muun kylpyhuoneen kalusteen päällä on tilaa, tarjoaa se usein näppärän alustan, jonka päälle voi asettaa kevyen hoitoalustan. Sen lisäksi että tällä ratkaisulla tulee säästäneeksi tilaa, on esimerkiksi pesukone usein sijoitettuna lähelle pesuallasta, jossa vauvan voi tarvittaessa pestä ennen vaipanvaihtoa. Mikäli nykyinen pesuallas tuntuu pieneltä ja epäkäytännölliseltä, tarjoaa esimerkiksi Rörfokus tarjota lapsiperheeseen sopivampia vaihtoehtoja.

Monesta lapsiperheestä löytyy myös erillinen kylpyamme lapselle. Aikuisten kylpyamme ei ole kaikkein optimaalisin ratkaisu ainakaan silloin kun vauva on vielä pieni, joten pienelle vauvalle tarkoitettu muoviamme on usein paras hankinta lapsen kylpyhetkiä ajatellen. Tilanne toki muuttuu myöhemmin, sillä kun lapsi kasvaa taaperoikään, ovat aikuisten isot kylpyammeet usein mieluisia polskimispaikkoja.

Kylpyhuoneessa on hyvä olla paljon säilytyspaikkoja, sillä vauvantarvikkeet vievät yllättävän paljon tilaa. Vaipat, pesuaineet, harsot, pyyhkeet, saippuat ja muut pesuaineet on usein säilytettävä kylpyhuoneessa, mutta ilman kunnollisia säilytysratkaisuja lopputuloksena on takuuvarma kaaos. Siistit hyllyköt, säilytysritilät, laatikot ja kaapit tarjoavatkin usein käteviä ratkaisuja erilaisten hoitotarvikkeiden säilyttämiseen, jolloin ne myös löytyvät aina kun niitä tarvitaan.