Jossakin vaiheessa kouluikää monet lapset alkavat selkeästi vähentää leluilla leikkimistä, ja esimerkiksi liikkuminen, kaverit ja tietokonepelit alkav

Jossakin vaiheessa kouluikää monet lapset alkavat selkeästi vähentää leluilla leikkimistä, ja esimerkiksi liikkuminen, kaverit ja tietokonepelit alkavat viedä tilaa leluilta. Kuitenkin varsinkin kouluiän alussa lelut ovat monelle lapselle vielä erityisen tärkeitä, ja lapsen tulisikin antaa leikkiä niin kauan kuin hän vain itse haluaa. Esittelemme tässä artikkelissa muutaman kouluikäisen suosikkilelun.

Lego muuntuu myös koululaisen kaveriksi

Muuntautumiskykyinen Lego soveltuu hyvin myös kouluikäisen kaveriksi. Erilaiset mielenkiintoiset teemat, kuten Star Wars, Ninjago tai kaupunki-teema tarjoavat tekemistä hyvin monenlaisista asioista kiinnostuneille lapsille. Nykyisin markkinoilta löytyy myös esimerkiksi koodaamiseen kannustavia Legoja, kuten Lego-robotteja, jotka liikkuvat koodaamalla. Tällaiset Legot ovat oivallinen osoitus siitä, että Lego pyrkii pysymään ajan hermolla ja kehittymään aikakausien mukaisesti. Tällä hetkellä koodaaminen on erittäin suosittua myös lasten keskuudessa, eikä se ole jäänyt Legolta huomaamatta. Lego-robotin avulla koodaamisesta innostuneet lapset pääsevät opettelemaan koodaamisen perusteita, ja oppiminen tapahtuu melkein huomaamatta, kun se on niin kovin hauskaa! Ei olekaan ihme, että Legon historia on jo usean vuosikymmenen mittainen.

Suunnittelukirjat

Moni kouluikäinen lapsi pitää askartelusta ja suunnittelee mielellään erilaisia asioita. Sitä varten markkinoilta löytyy monenlaisia suunnittelukirjoja, joiden avulla lapsi voi suunnitella esimerkiksi oman eläintarhansa, maatilansa tai kotinsa. Erityisesti monet tytöt pitävät Top Model -suunnittelukirjoista, joissa suunnitellaan vaatteita ja asusteita.

Suunnittelukirjoissa käytetään suunnittelun apuna erilaisia tarroja ja sabluunoita, joiden avulla lapsi saa luotua upeita lopputuloksia. Tällaiset kirjat kannustavat lasta luovuuteen ja voivat olla aivan erityisen inspiroivia. Suunnittelukirjat soveltuvat hyvin myös aikuisen ja lapsen yhteiseksi tekemiseksi, jonka lomassa on helppo jutustella ja kuulostella, mitä lapselle oikeastaan kuuluu ja millaisia asioita hän parhaillaan pohtii ja käy läpi.

Urheiluvälineet ja -pelit

Urheiluvälineet eivät ole varsinaisia leluja, mutta ne ovat kouluikäisten keskuudessa niin suosittuja, että ne on otettu mukaan tähän kategoriaan. Kouluikäisille on yleensä tärkeää omistaa oma pyörä. Sen lisäksi esimerkiksi potkulaudat, skeittilaudat, jalkapallot, luistimet, rullaluistimet ja monet muut urheiluvälineet ovat monen kouluikäisen suosikkitavaroita.

Tässä iässä liikkuminen on monelle todella tärkeää, ja olisikin hyvä, jos tätä innostusta saataisiin pidettyä yllä. Kouluiässä nimittäin myös kännykkä kuuluu monen lapsen tärkeimpiin tavaroihin ja uhkaa viedä joskus liikaakin aikaa liikkumiselta ja ulkoilulta. Onneksi tähänkin ongelmaan on keksitty luovia ratkaisuja, kuten esimerkiksi Pokemon Go, joka saa lapset liikkeelle ja ulos luontoon, ilman, että heidän täytyy myöskään luopua pelaamisesta ja rakkaasta kännykästään. Myös esimerkiksi Nintendo Wii tarjoaa pelejä, joissa pääsee pelaamisen ohessa liikkumaan aivan hikeen asti. Kokeile Wiin avulla vaikkapa zumbaa, juoksua tai tennistä, ja saat yhdistettyä liikunnan ja pelaamisen mielekkäällä tavalla. Pelaaminen ja digitaalisuus ovat tulleet jäädäkseen, joten sen sijaan, että kokisimme ne vihollisina, kannattaa meidän ottaa niistä kaikki mahdollinen hyöty irti!